Kotiseutuyhdistys Kukkia-Seuran 1950-luku

Näin Seura perustettiin

Pitäjäseuroja ja kotiseutuyhdistyksiä on  perustettu Suomeen 1800-luvun lopulta lähtien suuri määrä. Jonkinlainen uusi aalto näiden järjestöjen perustamisessa oli toisen maailmansodan jälkeen. Siihen vaikutti ilmeisesti sodan aiheuttama muuttoliike  ja kotoutuminen eri puolilla maata sekä orastava siirtyminen kasvukeskuksiin ja sen vaikutus maaseudun yhteiselämään. Tarvittiin pitäjäseuroja, kotiseutuyhdistyksiä. Hämeen läänin maaherrana  toiminut Sigurd Mattson kehotti usein 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla tarkastusmatkoillaan kotiseutuyhdistyksien perustamiseen. Niin hän  teki myös 2. 5. 1952 Luopioisten kuntatarkastuksessa.

Kukapa olisi  ollut valppaampi ottamaan maaherran huomautuksesta vaarin kuin nimismies. Tarkastuksessa mukana olleista  kuntalaisista valittiin välittömästi ryhmä perustamaan pitäjäseuraa. Nämä valitut olivat: nimismies Reino Vihervuori, opettaja Emmi Pietarinen,  kunnansihteeri Toivo Rekolainen, maanviljelijä Juho Kouhia, rouva Aune Uusitalo, rouva Hilda Virtanen ja opettaja Helmi Heikkilä.

Yhdistystä perustamaan valitut kokoontuivat kesäkiireiden mentyä 22. 10. 1952  perustamaan kotiseutuyhdistystä. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin kokoonkutsuja Reino  Vihervuori ja sihteeriksi Helmi Heikkilä. Järjestön nimestä käytiin pieni keskustelu.  Nimi ”Luopioinen-Seura”  tuntui ”kankealta”, mutta ”Kukkia-Seura ” hyvältä. Viimeksi mainittu nimi sai yksimielisen kannatuksen. Vihervuori esitteli ehdotuksensa yhdistyksen säännöiksi, joiden pohjana oli kotiseutuyhdistysten yleiset mallisäännöt. Niitä sitten muokattiin ”Luopioisten oloihin sopiviksi.” Perustamisasiakirjat allekirjoitti nimismies Reino Vihervuori sekä rouvat Helmi Heikkilä, Aune Uusitalo ja Hilda Virtanen.

Johtokuntaan valittiin edustajia eri puolilta pitäjää: maanviljelijä Aleksi Ahola Mustilahden kylästä, maanviljelijä August Hyöki Kajantilan kylästä, opettaja Eino Koivuniemi Padankoskelta, Rautajärveltä maanviljelijä Juho Kouhia ja opettaja Emmi Pietarinen, Ämmätsästä ”pastorinrouva” Aune Uusitalo ja rouva Hilda Virtanen, Luopioisten  kylästä nimismies Reino  Vihervuori ja Puutikkalasta maanviljeljä Olavi Vilppula. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Reino Vihervuori ja varapuheenjohtajaksi August Hyöki sekä sihteeriksi Eino Koivuniemi. Seuraavana vuonna sihteeriksi vaihtui seurakunnan kanttori Toimi Ahvenjärvi ja rahastonhoitajaksi valittiin pankinjohtaja Toivo Bärling.

Mihin tartuttiin?

Kukkia-Seura  lähti liikkeelle perinteisiä kotiseututoimia hahmotellen. Rihkasen kaupan seinään suunniteltiin kohta muistotaulua siksi, että talossa oli toiminut Luopioisten viimeinen majatalo, kievari. Hanke jäi suunnitteluasteelle. Hankkeet kotiseutujuhlien järjestämiseksi aloittivat pitkän sarjan. Ajankohdaksi mietittiin  kirkastussunnuntaita. Ensimmäinen tällainen juhla toteutettiin Luopioisten kirkolla Sähkö Oy:n talolla (nykyinen Seuratalo) 9.8. 1953, kolme viikkoa kirkastussunnuntain jälkeen. Johtokunta piti tätä juhlaa ”ikäänkuin alkusysäyksenä” seuran julkiselle toiminnalle.  Kotiseutujuhlista tuli vähitellen Kukkia-Seuran perinne. Toiseen juhlaan kokoonnuttiin Aitoon kansakoululle jo  helmikuussa 1954. Ohjelmasta vastasivat Aitoon kotitalouskeskikoulun oppilaat ja opettajat. Kesällä 1954 kotiseutujuhla oli Kuohijoella. Aivan joka vuosi näitä juhlia ei järjestetty erilaisten yhteensattumien vuoksi.

Kotiseututoiminnan laajentamiseksi  valittiin kunnan koko alueelle ja jäsenkeräystä varten  v. 1953 14 kyläasiamiestä, joiden määrää myöhemmin lisättiin. Heidän työnsä onnistuikin erinomaisesti, sillä jäseniä liittyi yhdistykseen ensimmäisen toimintavuoden aikana upeasti  329, josta kuitenkin todettiin aikanaan kyseisen vuoden toimintakertomuksessa, että jäsenkeräyksessä päästiin ”likipiten ennakoituun tavoitteseen.”

Ensimmäisen toimintavuoden liikkeellelähtöihin  kuuluivat myös ajatus kilpailun järjestämisestä pitäjänvaakunan saamiseksi sekä mahdollinen pitäjänhistorian kirjoittaminen. Samoin johtokunta pyysi Aitoon kotitalouskeskikouluun äskettäin opettajaksi tullutta FK Oiva Hernesniemeä haastattelemaan pitäjän vanhoja asukkaita ja nauhoittamaan haastattelut. Tarkoitus oli saada talteen myös muistissa olevia lauluja. Johtokunta nimesi haastateltavia: Ämmätsästä Hanna Rauta, Manda Tanhuanpää ja Severi Mäkinen, Vahdermetsästä Juho Palmgren, Kyynäröltä Valfrid Kurkijoki, Padankoskelta Kalle Seppälä ja Kustaa Hagren, Kuohijoelta Kalle Ylikippari ja  xxxxxx Adler, Puutikkalasta Kalle Koivisto ja Alina Saksala, Aitoosta  August  Hyöki, J. E. Vähä-Nissi ja  Henriika Ranta, Haltialta Heikki Sirola, Luopioisten kylästä Liisa Hagren,  Pauliina Salmi ja Jooseppi Rantanen, Rautajärveltä Hilda Ahola ja Selma Rantanen. Hanke jäi kesken, kun Hernesniemi muutti  Ruovedelle yhteiskoulun ja lukion rehtoriksi v. 1956. Kuitenkin vielä vuoden 1957 toimintakertomuksessa oli merkintä, että herastuomari Kalle Koiviston ja entisen valtiopäivämiehen August Hyökin haastattelut oli ”suoritettu magnetofoninauhalle”.

Opettaja Emmi Pietarisen ehdotuksesta Kukkia-Seura järjesti opettajayhdistyksen kanssa kansakoululaisille kotiseutuaiheisen

kirjoituskilpailun. Kilpailu toteutettiin talvella 1955. Arvostelulautakunnan muodostivat maisteri Oiva Hernesniemi ja opettajat  Emmi Pietarinen ja Eino Koivuniemi. Kilpailussa Haltian koulun kaksi oppilasta saivat kumpikin 200 markan palkinnon.  Vertailun vuoksi voi todeta, että seuran jäsenmaksu oli tuohon aikaan 100 mk. Rautajärven maatalousnäyttelyssä v. 1954 seura järjesti  ”sangen edustavan” vanhojen pukujen esittelyn.

Kukkia-Seuran ensimmäisten vuosien toiminnan tavoitteisiin kuului  laajan,  koko pitäjän kattavan vapaaehtoisverkoston  luominen. Kun tätä painotettiin vuoden  1956 toimintakertomuksessa, kiitettiin erityisesti koulujen opettajien panosta ja samalla todettiin :”Jos ketkä, niin koulujen opettajat voisivat tehdä aivan ensiarvoisen merkityksellistä työtä juurruttamalla oppilaisiinsa todellista kotiseudun rakkautta.” Taustalla saaatoi olla ainakin osaksi huoli jäsenkadosta, sillä pian tehtiin johtokunnassa päätös, ettei vuoden 1956 jäsenmaksua peritä heiltä, joilta sitä ei ole tähän mennessä saatu perityksi.

Kotiseutumuseo ja ulkomuseo

Seura tiedusteli kohta ensimmäisenä toimintavuonnaan manttaalikunnalta, voiko  tämä lahjoittaa pitäjänmakasiininsa  seuralle museokäyttöön. Makasiini oli rakennettu v. 1857 ja oli ollut jo pidempään tyhjillään. Ennen kuin manttaalikunta oli ilmoittanut kantansa,  seura käynnisti lokakuussa 1953 museoesineiden keräyksen ja valitsi 17 kerääjää eri puolilta pitäjää.  Seuran puheenjohtaja, nimismies Vihervuori sai tehtäväkseen kirjoittaa Kunnallistiedot-lehteen ”selventävän sanomalehtiartikkelin”, jolla ilmeisestikin pyrittiin  hälventämään mahdollisia epäluuloja hanketta kohtaan. Makasiiniasian ratkeamisesta oltiin  johtokunnassa  jossain määrin epävarmoja, koska joulukuussa 1953 ”päätettiin seurata jyvämakasiiniasian käsittelyä manttaalikunnan kokouksessa ja pitää kiinni tehdystä suunnitelmasta.” Kun seuran sihteeri  Toimi Ahvenjärvi kirjoitti  seuraavassa huhtikuussa edellisen vuoden toimintakertomusta, hän saattoi  jo kirjata siihen ennakkotietona manttaalikunnan ”tiettävästi”  suostuneen anomukseen tammikuussa.

Pitäjänmakasiinin kunnostustöiden lähtökohtana oli  arkkitehti Eero Huotarin Muinaistieteellisen toimikunnan ohjauksessa laatimat piirustukset. Käytännössä korjauksen museoksi tekivät luopioislaiset Bruno, Martti ja Risto Vaaleri. Kotiseutumuseo avattiin v. 1956.  Museoesineiden keräys jouduttiin alkuvaiheen jälkeen keskeyttämään, kunnes museorakennus saatiin kuntoon. Keräystä on myöhemmin jatkettu vuosikymmenien kuluessa.  Museonhoitajana toimi alkuvuosina puutarhuri Pentti Heinonen ja hänen jälkeensä Edit Luoto. Vuoden 1957 toimintakertomukseen saatettiin  kirjata, että museon esineet oli saatu järjestetyksi ja niitä oli tuossa vaiheessa 530. Kertomuksessa kiitettiin myös sitä, että useimmat esineet oli saatu lahjoituksina.

Kun kotiseutumuseo oli saatu avatuksi, suunnattiin uusiin haasteisiin. Johtokunta oli käynyt tutustumassa Raiskion torppaan jo v. 1954  Ämmätsässä. Käynti saattoi olla jo virittämässä ajatuksia Raiskion rakennnusten tapaisten vanhojen rakennusten säilyttämisestä yhteistä tutustumista varten. Seuran anomuksesta kunta varasi v. 1957 ”entisen kunnantalon (Väinölä) ja urheilukentän välisestä maastosta  ns. ulkomuseota varten tarvittavan maa-alueen.” Näin seura saattoi ryhtyä hankkimaan ja siirtämään varatulle alueelle vanhoja rakennuksia. Niitynlahdesta ostettiin aitta 10 000 markalla ja Ämmätsästä samalla summalla Hirvelän tilan vanha asuinrakennus.  Näiden uudelleen pystyttämiseen palkattiin kirvesmies Ahti Laine. Luopioisten seurakunta lahjoitti Nukarin pappilasta aittarakennuksen seuralle. Holjasta ostettiin v. 1959 Eino Järvenpäältä 600 markalla savusauna. Padankosken Seppälän talon  torpasta saatiin lahjoituksena  riihi ja lato. Mikkelinmäen ulkomuseon kokoaminen saatiin 1950-luvulla hyvään alkuun. Luopioisten kunta antoi seuran hankkeille tuntuvan tuen.Tukijoina olivat  myös mm. Luopioisten Säästöpankki ja  1950-luvun alussa toimintansa lopettaneen Kansallisen Edistyspuolueen Luopioisten paikallisosasto.

Vaakunahanke

Jo v. 1953 Kukkia-Seura otti esille oman kunnanvaakunan hankkimisen. Vuoden 1955 vuosikokous pyysi kunnanvaltuustolta 50 000 markan määrärahaa vaakunakilpailun järjestämiseen ja luonnosten lunastamiseen. Kyseisen vuoden toimintakertomuksessa  seura kuitenkin totesi, että kunnanhallitus järjesti  itse vaakunaluonnoksista kilpailun erityistä määrärahaa osoittamatta ja itse taisi kilpailun arvostellakin. Kilpailun tulos ei johtanut toimenpiteisiin, vaikka ehdotuksia jätettiin kilpailuun 15.  Joka tapauksessa seura totesi toimintakertomuksessaan, että ”kunnan isien taholta on kiinnostus herännyt” vaakunahanketta kohtaan.  Asia ei kuitenkaan edennyt, mikä todettiin seuran  vuoden 1957 lopussa ja lisättiin, että Luopioinen oli niiden harvojen kuntien joukossa, joilla ei vielä ollut omaa ”persoonallista tunnusta”.

Vihdoin v. 1959 päästiin eteenpäin. Kunta järjesti kilpailun kunnanvaakunan hankkimiseksi. Kilpailuun osallistui 31 osanottajaa, jotka  jättivät  64 ehdotusta. Palkintolautakuntaan kuului Maalaiskuntien Liiton johtaja Aarne Eskola ja Taidepiirtäjäin  Liiton valitsema taiteilija Olof Eriksson sekä kunnan valitsemat Heimo Kärpänniemi, Reino Vihervuori, Altti Havas ja Toivo Rekolainen. Kunnanvaltuuston tietoon saatettiin 16.5.1960,  että mainittu lautakunta  oli tehnyt valinntansa:

1.    palkinto nimimerkki ”Luopioisten kukkia”, jonka vaakunaselitys kuului: ”Punaisessa kentässä vene, josta kasvaa lehmus, kaikki hopeaa. Tekijä taiteilija Ahti Hammar,

2.    palkinto nimimerkki ”Kukkia”, jonka vaakunaselitys kuului: ”Sinisessä kentässä hopeinen, kultaemiöinen lumpeenkukka. Tekijä konttoripäällikkö Gustaf von Numers.

3.    palkintonimimerkki ”Päivätyökapulat”, jonka vaakunaselitys kuului: Punaisessa kentässä ristissä kaksi päivätyökapulaa, saatteena kussakin kulmassa vesilehti; kaikki hopeaa. Tekijät taiteilijat Kaj ja Terttu Kajander.

Kuukautta myöhemmin 18.6. 1960 kunnanvaltuusto hyväksyi Luopioisten kunnan vaakunaksi 2. palkinnon saaneen Gustaf von Numersin ehdotuksen. Yksimielinen tämä päätös ei ollut, sillä valtuutettu Paavo Helén (Ukonkivi)  olisi halunnut vaakunan aiheen liityvän työläiseen tai torppiin. Hänen ehdotuksensa hävisi kuitenkin äänestyksessä. Uusi vaakuna oli Luopioisten kunnalliskertomuksen kannessa ensimmäisen kerran vuoden 1960 kertomuksessa, tosin heraldisesti epätarkassa muodossa. Vaakunakuvan lähtökohtana pitää olla vaakunaselitys. Vaakunassa voi näkyä vain ne metallit ja värit, jotka käyvät ilmi selityksessä. Tuossa vuoden 1960 kunnalliskertomuksen kannessa lumpeen emirakenne on kuvattu viisisakaraisella mustalla tähdellä. Joskus on leikitelty, että tuossa tähdessä on kirjattu valtuustossa vähemmistöön  jääneiden mielipide. Mahdollisempaa on, että musta tähtikuvio johtui tuonaikaisen painotekniikan rajoituksista.

Kaksi opettajaa ja kanttori

Kukkia-Seuran toiminnassa oli mukana monia opettajia, joilla kaikilla on vahvat ansiot kunnan kotiseututoiminnassa. Ehkä heistä voi tässä ottaa vielä esille ammattikuntansa edustajiksi kaksi, jotka eivät ole vielä tulleet mainituiksi. Opetaja Altti  Havas  valittiin seuran johtokuntaan v. 1957 ja oli siinä varhaiseen kuolemaansa asti v. 1966. Hän oli tärkeä vaikuttaja museohankkeiden ja myös vaakunahankkeen toteuttamisessa. Hän valokuvasi Luopioisten kotiseutuperinnettä ja yhdessä Kansallismuseon  edustajien kanssa loi kuvista merkittävän kokoelman. Havas oli mukana myös Hämeen Heimoliiton kotiseututoiminnassa ja oli tekemässä kotiseutua käsitteleviä ohjelmia radioon ja televisioon. Toukokuussa 1960 Kukkia-Seuran johtokunta pyysi  myös runoilijana ansioitunutta Altti Havasta  kirjoittamaan  ”pitäjälle  omistetun tai omistettavan laulun (runon).”

Opettaja Olavi Ahonen oli Luopioisten kanttorin poika, joka palasi kotipitäjäänsä Puutikkalan koulun opettajaksi v. 1954 ja toimi tehtävässä  vuoteen 1966. Ahonen valittiin v. 1956  Kukkia-Seuran johtokuntaan, johon hän kuului v. 1971  tapahtuneeseen kuolemaansa asti. Ahonen tutki ja tallensi kotiseutunsa perinnettä. Hän nosti esille Luopioinen-sanan yhteyden  sanaan ”luopa”, joka merkitsee vähävetistä, kuivumassa olevaa salmea. Näitä on Haltianselän ja toisaalla Rihanselän ja Uritunselän välillä useita. Ahonen kirjoitti  kotiseutuun liittyviä artikkeleita paikallisiiin lehtiin. Pysyvä muisto hänen taidoistaan on myös  hänen  kotiseutumuseoon tekemänsä pienoismalli Luopioisten kirkonkylästä 1900-luvun alussa.

Edellä on jo useaan kertaan tullut esiiin vuodesta 1953 lähtien Kukkia-Seuran sihteerinä toiminut kanttori Toimi Ahvenjärvi, joka oli tässä tehtävässä vuoteen 1962, jolloin hän  muutti synnyinpitäjänsä Alatornion kanttoriksi. Toimi Ahvenjärven sihteerikauden pöytäkirjat ovat paitsi asiallisia myös hyvin kertovia. Toimi Ahvenjärvi lähetti keväällä 2006, runsaat neljä vuosikymmentä Alatorniolle lähtönsä jälkeen Kukkia-Seuralle parin  sadan sivun mittaisen käsin kirjoitetun muisteluksen kuvineen ja piirroksineen Luopioisten ajalta. Tämä muistelma on luovuttamaton osa luopioislaista talteen saatua kotiseutuperinnettä ja –historiaa. Aikanaan se on oleva kiinnostuneiden saatavilla.